KARATEN HISTORIA

Legendan mukaan intialainen munkki Bodhidharma saapui Kiinaan 500-luvulla ja asettui asumaan Shaolinin luostariin. Huomattuaan luostarin munkkien huonon kunnon, hän esitteli heille sarjan liikkeitä lihasten harjoittamiseksi. Liikesarjat muodostavat perustan kaikkien itämaisten taistelutaitojen synnylle. Taidot kehittyivät munkkien joutuessa puolustautumaan luostarin ulkopuolella rosvoja vastaan. Ajan myötä puolustautumismenetelmä levisi munkkien mukana ympäri Kiinaa.

Japanin eteläpuolella sijaitseva Ryu-kiu-saariryhmän suurin saari on Okinawa. Se sijaitsee 550 km päässä Japanin Kyushulta ja noin 700 km päässä Kiinasta.
1200-luvulla Okinawan ensimmäinen kuningas yhdisti saaret. Hallitsevan luokan aseman säilyttämiseksi rajoitettiin yksityisten kansalaisten oikeutta kantaa aseita ja tämän rajoituksen seurauksena kiinnostus aseettomiin taistelutaitoihin kasvoi väestön keskuudessa.
Okinawalle muutti 1400-luvulla Kiinasta useita kiinalaisten aseettomien taitojen mestareita, jotka opettivat edelleen taitojaan saaren asukkaille. 1600-luvulla japanilaiset valloittivat Okinawan ja uudistivat asekiellon. Taistelutaitoja täytyi harjoitella salaa japanilaisilta valloittajilta, sillä niiden harjoittelu oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Myös okinawalaiset matkustivat ahkerasti Kiinaan hankkiakseen tietoja kiinalaisista kamppailutaidoista. Näin syntyi Okinawa-Te, nykyaikaisen karaten esimuoto.
1900-luvulla japanilaisten suhtautuminen Okinawaan muuttui suvaitsevammaksi ja Okinawa-Te, jota siihen asti oli harjoitettu vain salassa, saatiin liitettyä kouluopetukseen tarkoituksena kehittää oppilaiden mieltä ja fyysistä terveyttä.

GICHIN FUNAKOSHI
Nykyaikaisen karaten ja Shotokan-tyylisuunnan isä.

Kuuluisa valokuva Sensei Gichin Funakoshista, modernin karatenisästä ja Japan Karate Assosiationin perustajasta. Hän syntyi 1868 Shurissa, Okinawalla ja kuoli 26. huhtikuuta 1957 Tokiossa.

Vuonna 1922 Sensei Gichin Funakoshi kutsuttiin Japaniin esittelemään taistelulajia, joka sai nimen karate, "kiinalainen käsi". Myöhemmin Sensei Funakoshi muutti kirjoitusmerkkiä siten, että karate voitiin lukea "tyhjä käsi"

Sensei Funakoshi painotti karatekan henkistä kehitystä lajin avulla. Hän kiteytti karaten filosofian lauseeseen "karatessa ei ole ensimmäistä hyökkäystä... karate ni sente nashi". Hänelle karate oli itsepuolustus- ja liikuntamuoto eikä otteleminen näin ollen kuulunut hänen mielestään lajiin.
Ennen kuin Sensei Funakoshi kuoli, hän oli nähnyt yhden valmentajakurssin tulevan päätökseen ja ensimmäisen pyynnön virallisen J.K.A.-valmentajan lähettämiseksi kaukoidän yliopistolta Filippiineiltä. Tämän tehtävän sai Takayuki Mikami, yksi kolmesta alkuperäisistä valmistuneista ja hän asui siellä kahden vuoden ajan opettaen karatea päätoimisesti. 1958 Havaiji sai toisen suuren valmentajan, Hirokazu Kanazawan, Mikamin luokkatoverin. Tästä alkoi karaten leviäminen maailmalle.
Toukokuussa 1961 Teruyuki Okazaki, jota pidettiin parhaana koskaan eläneenä karatekana, saapui Philadelphiaan U.S.A:n virallisena J.K.A.-valmentajana. Samana vuonna Hidetaka Nishiyama tuli takaisin U.S.A:han tarkastelemaan Pohjois-Amerikan valloitusta ja toi mukanaan mm. Takayuki Mikamin, joka asettui ensiksi Kansas Cityyn ja myöhemmin New Orleansiin; Yutaka Yaguchin, joka asettui Coloradon Denveriin oltuaan aikansa Los Angelesissa. Masataka Mori korvasi Kanazawan Havaijilla ja myöhemmin siirtyi New Yorkiin. Tetsuhiko Asai ja Takehiko Nozaki jäivät Havaijille. Shojiro Sugiyama; ei virallinen valmentaja, mutta kuitenkin kunnioitettava karateka; perusti vahvan liiton Chicagoon. Masaaki Ueki ja Shigeru Takashina menivät Floridaan, Katsuya Kisaka New Jerseyyn ja Shojiro Koyama Arizonaan.
Euroopassa Taiji Kase nimitettiin Pariisiin, Satoshi Miyazaki Belgiaan, Hideo Ochi Saksaan, Hiroshi Shirai ja Takeshi Naito Italiaan sekä Keinosuke Enoeda Englantiin

MASATOSHI NAKAYAMA

Sensei Masatoshi Nakayama syntyi Yamaguchissa, Japanissa v. 1913. Hän kuoli 15. huhtikuuta 1987 Tokiossa.

Monien harjoitteluvuosien ja taistelulajeille omistautumisen täytyy jättää jälkensä käytökseen, ajatelutapaan ja siihen, miten huolehdimme vartalostamme.
Kun sinulla on mahdollisuus seurata traditiona- alista Senseitä, huomaat ensimmäiseksi, että hän on kohteilas, ei vältämättä ystävällinen. Hän käyttäytyy ja puhuu hyvin korrektisti, mutta hänkin voi olla hyvin suora ja tiukka. Ja lopuksi hän voi liikkua hyvin dynaamisesti opettaessaan. Terävyys, voima ja tekniikkojen hyvä hallinta ovat itsestäänselvyyksiä hänen esityksessään.

Kuuluisan "J.K.A.-valmentajien kurssin" perustamisesta lähtien näihin päiviin asti Sensei Nakayama matkusteli suhteellisen usein pitäen leirejä ja seminaareja, kirjoittaen kirjoja Shotokan karatesta ja sen kadoista. Lopulta tuli hetki jättää jäähyväiset maailmalle ja hänen loistava uransa päättyi 15 huhtikuuta 1987.

WILLY  J. ORTIZ

Vasemmalla Sensei Willy J. Ortiz, oikealla legendaarinen Sensei Keinosuke Enoeda, lempinimeltään "Tora-san", "Tiikeri". JKA European Shotokan Karate-Do liiton päävalmentaja. Kuva otettu kesäleirillä Tampereella.

Sensei Willy J. Ortiz, nykyinen 7. asteen mustan vyön haltija, toi Shotokan Karate-Do-tyylisuunnan  Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1975, jolloin hän perusti JKA-Porin Shotokan Karate-Do ry:n. 1980 JKA Tampereen Shotokan Karate-Do ry:n ja 1984 JKA Hervannan Shotokan Karate-Do ry:n. Lokakuussa 1981 Sensei Ortiz perusti JKA-Suomen Shotokan karate-Do liitto ry:n.
 

Lainauksia haastattelusta paikallisessa sanomalehdessä:

- Sensei, milloin aloititte karaten harjoittelun?

Aloitin Traditionaalisen  Shotokan  Karate-Don  harjoittelun  maaliskuussa  1964  New Yorkin karateklubissa japanilaisen 4:nnen Danin valmentajan Hiroshi  Oriton  alaisuudessa. Valmentajiemme joukossa oli sellaisia nimiä, kuten Senseit  Teruyuki Okazaki, Keinosuke Enoeda ja Katsuya Kisaka, joka kävi New Yorkissa kerran kuukaudessa Philadelphiasta. He kaikki olivat virallisia J.K.A.-valmentajia. Niiden seitsemän vuoden aikana kun asuin New Yorkissa, meillä kävi useita kuuluisia Shotokan Karate -valmentajia pitämässä harjoituksia ja leirejä, mm. J.K.A:n silloinen päävalmentaja Sensei Masatoshi Nakayama kävi kahdesti ja Sensei Minoru Miyata; Shotokan karaten ainutlaatuisten vahvojen asentojen luoja sekä Senseit Hidetaka Nishiyama, Maasaki Ueki, Masahiko Tanaka, Tetsuhiko Asai ja Hirokazu Kanazawa vierailivat myös. Kun muistelen niitä vuosia ymmärrän, että olen ollut erittäin onnekas: em. valmentajat olivat nuoria ja meille harjoittelijoille oli suurena innoituksena harjoitella heidän kanssaan. He olivat ja ovat vieläkin Shotokan Karate-Don ja yleensäkin karaten parhaimmistoa.

    - Miksi valitsitte Shotokan-tyylisuunnan?

Itse asiassa en tiennyt, että karatessa on eri tyylisuuntia, joten päädyin Shotokaniin vahingossa. Eräs ystäväni oli harjoitellut karatea jonkin aikaa New Yorkin karateklubissa ja eräänä lauantaina meidän oli määrä tavata harjoitusten jälkeen.
Olin tehnyt ostokseni ja koska oli vielä aikaista päätin mennä klubille ja katsella jonkin aikaa. No, parin minuutin jälkeen en voinut uskoa, että keskellä New Yorkia olisi sellainen paikka. Olin ällistynyt ryhmän energisyydestä ja valmentajan Mike Sergeant ammattimaisuudesta: hän oli kuin jostain elokuvasta. Hänen ohjeensa olivat selviä ja tarkkoja, hän oli hyvin vaativa ja ilman epäilyksen häivää kaikki seurasivat hänen ohjeitaan. Paikalla oli erittäin vahva ilmapiiri täynnä dynaamista energiaa.
Tunnin jälkeen he kaikki olivat polvi-istunnassa ja meditoivat. Hiljaisuus oli niin täydellinen, että ulkoa kuuluva ihmisten ja autojen melu ei pystynyt häiritsemään. Olin kuin avaruuteen vangittuna. Vahva tunne virtasi lävitseni kuin villi tuli. Meditointihetken jälkeen tervehdin ystävääni ja ennen kuin hän ehti sanoa mitään sanoin liittyväni klubiin. Tein niin ja onneksi seuraavana tuntina oli alkeiskurssi ja sain harjoitella arkivaatteissani.

    - Kuinka usein harjoittelitte?

Ensimmäisten kahden kuukauden aikana kolme kertaa viikossa, mutta olin siellä joka päivä töitteni jälkeen ja noiden kuukausien jälkeen harjoittelin joka päivä, yleensä ryhmän kanssa, mutta myös usein yksin. Innostukseni tuli paloi niin villisti, että olin pahoillani että minun oli tuhlattava aikaa nukkumiseen ja töihin. Joka ilta minä olin ensimmäinen ja viimeinen dojolla. Elin niin seitsemän vuoden ajan.

    - Oliko pakko harjoitella niin paljon?

Ei, minusta oli vain hauskaa tehdä niin. En suosittelisi sitä, ellei henkilö ole erittäin tyytyväinen tämänkaltaiseen elämään.

    - Olivatko harjoitukset hyvin tiukkoja ja kovia?

Luulin että ne olivat, kunnes Sensei Masataka Mori tuli ja asiat saivat aivan uuden käänteen. Sanoisin, että "kun meno muuttuu kovaksi, vain kovat pysyvät menossa mukana". Se oli joskus puhdasta helvettiä, mutta meitä oli joukko harjoittelijoita, jotka eivät hyväksyneet tappiota vaan otimme kaiken vastaan ja pyysimme lisää. Tosi hullua.

    - Minkälainen on opetusmenetelmänne nykyään?

Ajat ovat muuttuneet enkä usko japanilaisten opetustapojen tarkkaan seuraamiseen. Enimmäkseen koska en ole japanilainen. Erilaisia henkilöitä täytyy opettaa eri tavoilla. En potki tai lyö oppilaitani, mutta en anna heidän luulla olevansa täydellisiä. He tietävät tarpeeksi ollakseen luistamatta harjoittelusta. Sanoisin, että nykyään yritä enemmän selittää miksi karate on sellaista kuin se on ja sen suhdetta jokapäiväiseen elämään.
Toisaalta haluan ehkä säilyttää tietoni sellaisille, jotka todella haluavat oppia tätä kaunista itsepuolustuslajia.
Harjoitusten aikana yritän kannustaa oppilaitani ilmaisemaan mielipiteitään monista muistakin asioista kuin karatesta, kerron jopa tarinoita ja vitsejä, jotka saavat heidät hyvälle tuulelle.

v